Tervetuloa

Kukkakauppa To you – Flowers and more on Järvenpään keskustaan elokuussa 2018 avattu tunnelmallinen, aikaansa seuraava, rento ja elämyksellinen kukkakauppa, jonne on helppo tulla. Kukkien lisäksi liikkeestämme löytyy huolella valittuja ja tyyliin sopivia ruukkuja ja sisustustuotteita. Kukkalähetys Järvenpäähän ja lähialueelle onnistuu myös kauttamme. Toimintamme perustuu ammattitaitoon, ystävälliseen palveluun, tarkoin valittuihin materiaaleihin sekä intohimoon ja rakkauteen kaikkeen kauniiseen. Haluamme jakaa tätä pientä suurta iloa, jonka kukat ja kaikki kaunis meille tuottavat. Vahvuutenamme ovat luonnollisuus, luovuus, värit ja sesongin mukaisten materiaalien hyödyntäminen. Tavoitteenamme on toteuttaa juuri oikeanlaisia tunnelmia ja luoda elämyksiä kukkasin. Pyrimme valinnoissamme kunnioittamaan luontoa ja käytämme sidonnassa paljon myös luonnon tarjoamia materiaaleja. Haluamme tuottaa asiakkaillemme elämyksiä ja iloja sekä toteuttaa toiveet yksilöllisesti ja persoonallisesti. Olemme kukkasin mukana arjessa ja juhlassa lämmöllä ja ajatuksella, Kukkia minulta sinulle – From me to you!

Tule inspiroitumaan

Palvelut

Meidän k
Häät
Suunnittelemme ja toteutamme kauniit ja persoonalliset hääkukat ammattitaidolla juuri teidän toiveidenne mukaan. Meille tärkeää on väriharmonia, laadukkaat materiaalit ja tyylikäs lopputulos. Teemme kokonaisvaltaisia hääkoristeluita myös paikanpäällä. Tavoitteenamme on luoda juuri oikea tunnelma ja luoda elämyksiä kukkasin. Hääkukkien suunnittelun ajanvaraus numerosta 050 472 5599.
Surusidonta
Sidomme herkkiä ja yksilöllisia suruvihkoja, -kimppuja ja seppeleitä/sydämiä ajatuksella ja asiakkaiden toiveita kuunnellen. Kauttamme voit tilata myös arkku-ja uurnakoristeet sekä kukka-asetelmat siunaus- ja muistotilaisuuteen.
Yrityksille
Tarjoamme yrityksille kaikki kukka-alan palvelut ammattitaidolla ja tyylillä. Toimitamme yrityksen ilmeeseen sopivat viikkokimput sekä yksittäiset kukkatilaukset  ja -kuljetukset. Meiltä voi tilata kukat suoraan myymälästä tai verkkokauppapalvelu eKukan kautta.
Tilakoristelut
Toteutamme pienien ja suurien tilojen sekä tapahtumien koristelut ja kukitukset. Meiltä myös vihersisustussuunnittelu ja -toteutus sekä yrityksille että yksityiskoteihin.
Workshopit
Järjestämme tilauksesta workshoppeja mm. työ– ja polttariporukoille. KukkaWorkshop ystävien kesken on huippukiva tapa rentoutua ja pitää hauskaa.
Verkkokauppa ja kukkalähetys
Tilaa kukat helposti ja vaivattomasti verkkokaupastamme. Toimitamme kukkia Järvenpäähän ja lähialueelle.

Me olemme

Marianne Saunamäki-Tirronen
Marianne Saunamäki-Tirronen

Yrittäjä

Floristi, visualisti, puutarhuri

    Minna Meronen
    Minna Meronen

    Floristi

      Yhteystietomme

      Ajantasaiset sijainti- ja aukiolotiedot löytyvät osoitteesta:
      https://to-you-flowers-and-more.business.site/
      Osoite
      Rantakatu 5, Prisma-keskus 04400 Järvenpää
      E-mail: info@toyou.fi Phone: +358 50 472 5599